sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesässä kulukien



  Täällä vietetty niiin pihaelämätä.  Tässä taltioituna parit aamukaffittelut kera Kalevan...





Vaan tuota Liddlin kinkkujuustosarvia ei passaa ihan joka aamu haukata.






Tässä mennään terveellisemmällä linijalla, kauraleivällä oman terassin antimia. 







Jos sanon että näitten sato ihan mitämelekonen.





Niin näitten osalta sittennii ruhtinaallinen. 








Tätä täyvellisyyttä jaksan joka päivä ihimetellä.




  Vaan tännään pysyttiinkin aamusella akkunan tällä puolen...







  Oikein hempsakkata heinäkuun alakua ja lämmin kiitos kaikille kammarissa kylläileville, parhain terveisin kammarin Lovviisa :)


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kaksi vanahaa varista täällä...



  ...vai oliko se puuta. Jokatappauksessa erikoisen erillaisen viehättävä juhannus takana...









  Aikaan sinikellojen, mikä sekin on kyllä vasta  tavallisesti tuolla heinäkuulla, ihan isännän kanssa jussina kaksisteen viihytty.  Ja sanosinko että eipä valittamista.  Ikkään ennen tätä ei olla kokkeiltukkaan.  Kaksikymmentäseittemän vuotta taaksepäin oltiin hissukseen kotosalla kun esikoista ootettiin saapuvaksi...









  Nyttenniin Turkansaaren ulukomuseolla käytiin juhannusajelulla...









  Lapsuusajjoista lähtien olen tykännyt tästä kaihosasta maalaishenkisyyvestä...









  Ja pysähtyneestä hetkestä...









  Oikein lepposissa rippijuhulissakin sain tännään  olla osallisena...








  Eipä loma voi kyllä palajon paremmin alakaa.  Elikkä näihin kuvviin ja tunnelmiin kammarista tännään...



  Paistetta päiviisi ja iloa olloosi, parhain terveisin teille kaikille kylläilijöille kammarin Lovviisa :)



torstai 20. kesäkuuta 2013

Siis ihan oikiastihan siellä sattaa vettä...



  ...vaan minun mielessä näyttää kyllä ihan tältä, meijän takiksella...








  Sielussa ja sytämmessä kuplii ja kilikattaa...







  Kammarissa nimittäin lommaillaan, völläillään ja jottain pientä pelekästään sopivasti kapsehittaan.  Varsinaisesti ilimeisesti ylleesä aamutuimaan...






                         " Elämänpolkua reunustaa 
                      monta kultapuuta. 
                      Naurun käpyjä niistä saa, 
                      ei iloon tarvita muuta."



  Kaikki viis viikkua vielä eessä avvautuu ja juhannuksella alotellaan...


  Näitten hehkuvian luppiinien myötä haluankin toivottaa teille kaikille aina niin tervetulleille kylläilijöille  Mitä parrainta mittumaaria, jussia ja keskikesän juhulaa, lämpösin terveisin kammarin Lovviisa :)




  

lauantai 15. kesäkuuta 2013

No jokos siitä vuosi vierähti...



  ...kun möksällä minun viiskymppisiä juhuluttiin.  Näin reilusti rajapyykin ylittänyttä muistettiin eilettäin näin sympaattisella uuvella ystävällä...








  Appelin vanahalta soffalta löyty hänelle oma rauhallinen nurkka josta pääsee aina tarvittaessa halattavaksi...







"  Pikkusiivilläni liitelen sallaa kun kukkaa ei huomaa, nöpönaamani tässä..."








  Ensimmäinen mantsikkalaatikkokin ostettiin kera pensasmustikoitten marjatortun päälliseksi...








  Keltaruusu toi aurinkoa koleaan sajepäivään...







  Haimme vielä pihakukkia puutarhalta ja huomenna meinaan tälläillä ne paikolleen.  Vaikka sitten pippoon ja pitkiin kalsareihin sonnustautuneena.



  Oikein lokosata lauvantai-iltaa ja kesäkuun puoliväliä teille kaikille kylläilijöille toivottaa kammarin Lovviisa :)


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Häähumua tötteröpäänä



  Eilettäin illalla kera hirmusen kesälunssan mutta mitä parraimman muun seuran ( äitin lintunen, naapurin rouva, kummipoika ja Rommi-koira ) naapurimaan häitä seurasimme.  Liekkö meillä ollu lepposammat kekkerit kuin heillä...






   Vaan niin he saivat toisesa ja me herkuttelimme  sytämmen kyllyyveksi...






   Tässä väsähtäny juhulavieras.  Moinen vouhotus taisi käyvä turhanaikaseksi...







  Ilimoja on koko viikonlopun pielly ja nyt lunssan karkotukseen aromaattisen teen voimalla.



  Keppeitä kirmailuja kesäniityillä teille kaikille kylläilijöille toivottaa kammarin Lovviisa :)


  

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kesäaamuna kello kuusi



  Voi hyvänen aika miten ne nämä kesäaamut ovat herkkua.  Ennen sianpieremää pittää kavuta pystyyn ihimettelemmään...








  Tässä aamuvuorolaisen menopeli.  Josko oisin saanu taltioitua lintukonsertonkin...









  Työn raskaan raatajat tässäkin...









  Kolomentoista tunnin päästä näin.  Ja minulla ne pitkään himohtemani geelikynnet, aika karkit...








  Eipä tässä ennää muuta taija tarvita virkkaa...


  Näillä evväillä mennään, ilonpilikkeitä ja rusketusraitoja päiviisi toivottaa kammarin Lovviisa :)



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Koiria kukkia kuntoutusta



  Näillä helteillä helepompi ja keviämpi katella kuvia kun lukea jorinoitani jotenka tässäpä teille mennäviikon ja tämän päivän otoksia...






 
    Lissää mukavoita kuvia Rommin päivästä TÄÄLLÄ !!!










































  Kaikestä tästä olen päässyt nauttimmaan, eipä sitä ossaa ennää ihiminen enempätä pyytää...




  Eiköhän eletä tässä ja nyt, lämmin kiitos kun vierailit kammarissa ja lepposata kesäkuun alakua, parhain terveisin teille kaikille kylläilijöille kammarin Lovviisa :)